Koskivinos

16.12.2008, tiistai

Jouluun on kahdeksan päivää. Aurinko lämmittää mieltä, mutta näpit ovat jäässä ja nenä vuotaa. Sisälämpötila oli olohuoneessa aamulla 13,8 astetta. Talvi on kuulemma kylmin 40 vuoteen. Sisällä ei kannata lämmittää kuin sitä huonetta, missä ollaan - kaikki lämpö karkaa kuitenkin yksinkertaisista ikkunoista ja ovenraoista hetkessä.

Olemme ehkä mahdollisesti löytäneet uuden toimitilan. Jätimme sevillalaisen taulukauppiaan ehdotukset sikseen, koska esim. tilan sähkösopimus olisi pitänyt jättää hänen nimiinsä (hänelle olisi jäänyt omaa varastoa seinän taakse, eikä hän ollut halukas asentamaan toista mittaria), eikä localin eteen olisi saanut varattua parkkitilaa. Uusi löytö sisältäisi mm. sekä runsaasti parkkitilaa että oman sähkösopimuksen. Mikään ei ole kuitenkaan täydellistä: local on ollut tyhjillään 16 vuotta - sinne pitäisi teetättää sähkötyöt, vessa "käynnistää" uudelleen, ja tehdä laajahko pintaremontti. Ja tämä kaikki tietysti maksaa jonkin verran. Olemme saaneet tarjouksen yhdeltä sähkömieheltä, kahdelta muulta tarjousta odotetaan. Paikka olisi sijainniltaan mainio, ja todella toivon, että pääsemme hinnoista yhteisymmärryksen sekä sähkömiesten että vuokraisännän kanssa.

Espanjaan povataan ensi vuodeksi rankkaa lamaa. Nousua luvataan vasta vuodelle 2011. Tietysti mietityttää, miten itse tulee pärjäämään tiukkojen vuosien ajan, jotka meillä alkavat todennäköisesti jonkinmoisilla remonttikuluilla ja uuden liiketilan lanseeraamisella. Ei voi muuta kuin tehdä parhaansa ja pitää jäitä hatussa. Toivon, että kolme vuotta kestänyt taistelu suomalaisena viiniyrittäjänä Andaluciassa on paksuntanut nahkaa sen verran, etteivät tulevat iskut tunnu liian kovilta.
takaisin ylös

19.11.2008, keskiviikko

Myllerrystä. Fuengirolassa remontoidaan ja paukutetaan uusia katuja ja julkisivuja intohimoisesti. Tämä on hyvä asia, koska Välimeren leppeän suolaisessa syleilyssä yksi jos toinenkin rappaus rapisee herkästi. Yhden ison katuremontin takia olemme itse olleet ilman myymälää kohta kaksi kuukautta. Tai olisihan siihen remontin keskelle saanut jäädä, mutta kun se olisi kestänyt ainakin vuoden ja pääsy myymälälle kävi lähes mahdottomaksi, niin päätimme lähteä uuden, uljaamman paikan hakuun. Kaksi vuotta pääkallopaikkanamme toiminut liiketila oli muutenkin alusta asti huono valinta, koska se sijaitsi kapealla yksisuuntaisella kadulla. Lastaukset hoidettiin aina tyyttäys-kuoroa kuunnellen, ja ikävän moni asiakas myönsi kiemurrellen, että kyllähän meillä kävisi mieluusti useamminkin, mutta kun autoa ei saa ikinä mihinkään parkkiin niille nurkille.

Olemme kolunneet nyt kaksi kuukautta läpi 60-70neliön vuokraliiketiloja pitkin rannikkoa. Taantumasta huolimatta hinnat ovat aika suolaisia. En ihan ymmärrä, miksi omistaja haluaa mieluummin seisottaa omaisuuttaan tyhjillään kuin vuokrata sitä järkihintaan. Monet liiketilat kasvavat hämähäkinseittejä kuukausitolkulla, helposti vuodenkin.

Tänään aamulla kävimme katsomassa yhtä ihan lupaavaa toimitilaa Los Bolichesin päässä kaupunkia. Lupaavaa paikassa olivat oikea koko, ihan kiva sijainti ja keskustelukykyinen vuokraisäntä. Ei niin lupaavalta vaikutti talossa käynnissä oleva julkisivuremontti, joka kestää kuulemma vielä 6-7 kuukautta. Sinä aikana tilasta ei kannattaisi maksaa juuri mitään, koska sen ulkoseinään ei saa kiinnitettyä kunnon kylttejä asiakkaiden opastamiseksi. Mutta katsotaan nyt. Konsulttitoimisto on jo nakitettu mukaan neuvotteluihin, tinkiminen aloitettu ja jäitä laitettu hattuun.

Päivän parhaat naurut irtosivat toimitilan omistajan kanssa, kun pohdimme, kuinka vaikeaa/helppoa tällä hetkellä varastona toimivaan tilaan olisi saada Apertura. Apertura on ns. avauslupa, joka tarvitaan niihin tiloihin, joissa asiakkaalle suoraan myydään tavaraa (ts. mikä muu tahansa kuin "pelkkä" toimisto tai varasto). Omistaja (sevillalainen taulunkehyskauppias) oli sitä mieltä, että pyh, te mitään aperturaa tarvitsette. Siitä vaan kauppa käyntiin! Jos joku kaupungin innokas virkamies osuu paikalle (ei osu, ei ole koskaan käynyt ketään Ayuntamientosta!), niin sitten vaan sanotte, että eikun me vaan lämpimiksemme jutellaan täällä näiden ihmisten kanssa, ja kappas, joku on unohtanut jotain rahoja pöydälle ja kävelee tuolla kassi kilisten kotia kohti... Ei, ei täällä käydä kauppaa, ihan vaan nettisivuja päivitellään ja varastoidaan näitä viinejä kuljetuksia varten. Kehyskauppias pehmitti vielä viestiään painottamalla, että tämä on tietysti vain hänen näkemyksensä asiasta, ja että hänen näkemyksensä on, että jos virkamiehet sotkee mukaan mihin tahansa, siitä seuraa vain ongelmia ja laskuja. Värikkäästä näkemyksen selittämisestä hilpeinä totesimme, että sen virkamiehen näkemys asiaan voi olla aikalailla toisenlainen.

Summasummarum, uusi toimitila olisi oikein mukava jo saada alle. Olisi jokin paikka, johon voisi asiakkaat ohjata ja kaiken maailman kansioille ja nyssyköille olisi oma paikkansa. Parempi on kuitenkin katsoa hieman kauemmin kuin katua pitkään.
takaisin ylös

10.11.2008, maanantai

Tänään sain taas yhden myyjätuttavuuden lisää. Baltasar lupasi perjantaina puhelimessa, että soittaa tänään kymmenen aikoihin aamulla ja voimme tavata siitä tunnin sisällä. Saimme perjantai-aamuna hieman isomman tilauksen eräästä viinistä, jota ei ole varastossamme tarpeeksi. Pikaisiin toimiin oli ryhdyttävä, jotta asiakas saa viininsä tämän viikon torstaiksi. Yllättäen kyseisen viinin jälleenmyyjä olikin vaihtunut. Soitin perjantaina tälle uudelle myyjälle - Baltasarille - ja yritin tehdä tilauksen. Eipä se niin vain onnistunut.

Paikalliset jälleenmyyjät toimivat siten, että kauppoja ei voida tehdä ennen kuin ollaan tavattu kasvotusten. Tämä periaate saa minut näkemään punaista. Esimerkiksi tässä tapauksessa haluamme kolme laatikkoa viiniä, joka on kuulunut valikoimaamme alusta alkaen. Jos olisin voinut tilata viinin jo perjantai-aamuna, olisi myyjällä ollut kaksi työpäivää enemmän aikaa toimittaa se meille. Mutta kun ei niin ei. Meidän firman ”datos fiscales” (y-tunnus, osoite ja virallinen nimi) piti antaa hepulle kasvotusten. Onhan se netti ja sähköpostikin keksitty (ja sieltä netistä löytyy se y-tunnusten tarkistamissivusto), mutta ei andalucialainen voi semmoiseen hapatukseen taipua. Ei niitä sähköposteja ole näissä asioissa ennenkään käytetty, eikä muuten käytetä nytkään.

Odotin siis soittoa tänään kymmenen aikoihin. Odotin yli puoleen päivään, jolloin puhelu vihdoin tuli. Sovimme tapaamisen keskustaan kahvilaan puolen tunnin päähän. Siinä sitten istuimme arviolta viisi minuuttia, minä näytin datos fiscales-paperin ja iskin firman leiman Baltasarin ojentamaan tilauslomakkeeseen. Siinä se. Minun näkökulmastani ajan, energian ja puhelinkulujen hukkaan heittoa. Ja nehän ovat kaikki ihan pientä sen rinnalla, että asiakkaan on saatava se, mitä on tilannut. Nyt odotamme jännityksellä, ehtivätkö viinit meille ”viimeistään keskiviikoksi”, kuten señor B. tuuheiden kulmiensa alta lupasi. Näitä lupauksia ollaan kuultu ennenkin. Pahimmillaan "kahden päivän" toimitusaika on venynyt kolmeksi viikoksi.

Jälleenmyyjistä pitäisi muutenkin päästä eroon. On aivan naurettavaa, että kun esimerkiksi myymme viinin suoraan Suomeen jollekin yritykselle, meidän tulee ostaa se täällä päässä tämän alueen myyjältä, emmekä voi ostaa sitä suoraan tilalta. Kun viini lähtee meiltä suoraan Suomeen, emme kilpaile tämän alueen myyjien kanssa. Ja jos bodega haluaa viinejänsä Suomeen asti, olisi vähintäänkin järkevää tiputtaa välistä pois jälleenmyyjä katteineen.

Onneksi kaikki tilat eivät ole määränneet viineilleen jälleenmyyjää tälle alueelle. Onneksi jokaista umpimielistä, tuhatvuotisissa perinteissä kieriskelevää Miguelia ja Carlosia kohden on olemassa yhteistyökykyinen ja eteen päin pyrkivä espanjooli.
takaisin ylös

09.11.2008, sunnuntai

Rondan retkestä tuntuu olevan jo ikuisuus, vaikka siitä on vasta neljä päivää. Väliin mahtuu tilausten hoitamista, bodegoiden kontaktointia, uuden retken suunnittelua ja viinikurssin pitämistä - eli ihan tyypillistä viiniyrittäjän arkea. Muistikuvat retkestä ovat kuitenkin vielä tallella. Sää oli retkipäivänä kylmä ja harmaa, mutta tavoitteena ei ollutkaan vahvistaa rusketusrajoja, vaan tutustua yhden tasokkaan bodegan toimintaan ja tuotantoon.

Bussikuski Ramónilta meni hermot viimeistään siinä vaiheessa (Rondan vuorten yli tultiin sankassa sumussa), kun isolta tieltä piti kääntyä viimeiseksi kahdeksi kilometriksi pikkutielle, jonka kunnossapidosta on ilmeisesti jo jonkin verran aikaa. Kuski uhmasi, että bussi jää niille sijoilleen. Hän ei missään ”campolla” suostuisi ajamaan. Onneksi sanaharkka käytiin sadan metrin päässä bussista, ja retkeläiset saivat olla autuaan tietämättömiä koko jupakasta. Bodegan omistaja apureineen sai kuitenkin Ramónin suostuteltua ajamaan porukan perille asti.

Viinitilalla hytisimme opastetun kierroksen espanjankielisen oppaan perässä, ja minä suomensin minkä kerkesin. Viljelysten, terästankkien, tynnyreiden ja pullotuslaitteiden ihmettelyn jälkeen päästiin ns. itse asiaan, eli maistelemaan tilan viinejä. Ryhmä alkoi olla jo sen verran nälkäistä, että virallinen maisteluosuus vedettiin Joaquínin johdolla aika pikaisesti läpi, jotta päästiin juustojen, makkaroiden ja paellan kimppuun.

Jostain syystä (ahneudesta?) ns. turistipaikoissa tarjottu paella on yleensä aika onnetonta. Ruokalajilla on kiva kaiku "espanjalaisena perinneruokana", jota haudutetaan miedolla tulella ja suurella hartaudella. Hyvin (=hyvistä raaka-aineista) valmistettu paella onkin hyvää. Turhan usein paella on kuitenkin pääosin pelkkää paprikajauheella värjättyä riisiä, joka sekin on ehtinyt kuivahtaa. Mietin jo ennakkoon, että mitenköhän tällä tilalla on panostettu siihen liha- ja äyriäispuoleen, joiden takia paellaa ylipäänsä kutsutaan paellaksi. Olin tietysti etukäteen varmistellut, että tämänkertainen paella olisi sitten oikeasti ruokaisaa. Tottakai, tottakai, minulle vakuuteltiin loukkaantuneisuuden rajoilla. Mutta totuus oli toinen; paella oli tälläkin kerralla ikävä kyllä lähinnä riisiä, joukossa seilasi jokunen paprikasiivu. Omalle lautaselleni oli eksynyt yksi pieni palanen kanaa ja isompi kappale luuta. Täytyy ensi kerralla laittaa koko visiitin ehdoksi kunnolliset kani- ja langostino-määrät lämpimässä ruoassa. Juustot, makkarat ja tortillat tekivät siis hyvin kauppansa, eikä kukaan jäänyt nälkäiseksi. Juomia oli ylenpalttisesti, ja niistä suurin osa oli suurimman osan mieleenkin.

Ruokailun yhteydessä saimme tavata tilan enologin Pablon, joka vastaili rennosti hänelle esitettyihin kysymyksiin. Välillä toivon, että saisin tiloja kontaktoidessani hoitaa kaikki asiat enologin kanssa. He ovat maanläheisiä, rehdin oloisia ja mutkattomia tyyppejä. Myyntimiehistä (Espanjassa –naiset ovat häviävän pieni vähemmistö, ainakin viinitiloilla) näkee jo kilometrin päähän sen tietyn katseen ja selän oikaisun, kun he arvioivat potentiaalisen asiakkaan ”tarpeita” ja ”resursseja”. Kauppaa tehdessäni – sekä ostaessani että myydessäni - puhun siitä, mikä on sen tai tuon tuotteen arvo. Ei minun mielipidettäni esim. jonkin viinin sopivasta hinnasta muuta miksikään se, kuinka kiiltävät kengät tai sliipattu tukka myyjällä on tai kuinka hienossa ravintolassa kaupoista sovitaan. Viinin hintaa silmissäni ei myöskään muuta se, kuinka paljon myyjä kehuu minua.

Paluumatkalla Rondasta Jussi vastaili retkeläisten esittämiin kysymyksiin viinikirvoista, tanniineista, viinin laadusta ja etikettimerkinnöistä. Aurinko alkoi paistaa San Pedroa ja moottoritietä lähestyttäessä, ja veikkaan, että osa reissajista nukahti lopuksi matkaa. Päivä oli antoisa, mutta pitkä.

Jos joku epäilee, ettei Costa del Solin rantaa myötäilevällä mutkaisella moottoritiellä voisi rentoutua, niin kerrottakoon; viime kesänä Suomesta käymässä ollut tuttavani sanoi A7:n kurveissa heittelehtiessämme: ”tämähän on kuin vauvan kehto”, ja nukahti.

(Yhdysvaltojen presidentiksi valittiin Barack Obama).
takaisin ylös

04.11.2008, tiistai

Kahden viikon kuluttua tulee kuluneeksi aika tarkkaan kaksi vuotta viinikaupan avaamisesta Fuengirolaan. Sitä edelsi puolen vuoden firman perustamisrumba, ensimmäisen valikoiman kartoitus, toimitilan etsintä ja remontointi. Espanjankieli vetreytyi mukavasti tilausehtoja sopiessa sekä myöhässä tai kadoksissa olevia lähetyksiä ja Telefonican asentajia metsästäessä.

Firman perustamisesta Espanjaan on kirjoitettu jo useampi kirja, enkä näe tarpeelliseksi alkaa kerrata mikä siinä myllytyksessä meillä sujui kuin rasvattu ja mikä taas ei. Totean vain, että se mikä ei tapa, kai sitten vahvistaa. Jos ei muuta, niin ainakin uskoa siihen, että Malagan provinssissa toimii hyvin yksi asia - aurinko.

Kahdessa ja puolessa vuodessa on päästy hyvään alkuun. Tämän hetkisestä talouden taantumasta huolimatta tulevaisuus näyttää valoisalta. Meillä on onneksi asiakkaita sekä Espanjassa että Suomessa, eikä lama ole ennenkään raitistanut kumpaakaan kansaa.

Huomenna on kahdestakin syystä tärkeä päivä. Yhdysvaltoihin valitaan uusi presidentti, ja me lähdemme ensimmäistä kertaa oppaiksi viinitilavierailulle. Päivän reissulle Rondaan lähtee täysi bussilastillinen - 52 henkeä - tiedonjanoisia suomalaisia. Opasta mietityttää tällä hetkellä eniten se, saadaanko kolmeltatoista eri pysäkiltä nousevat matkalaiset varmasti noukittua kyytiin. Itse viiniasian esittely bodega-kierroksineen ei niinkään jännitä - sekä asia että tila ovat tuttuja. Toiseksi eniten mietityttää, kuinka hyvän paellan isäntäväki pykää nälkäisille, vuoristoajelun uuvuttamille matkaajille. Paellan laittoon, kuten en muuhunkaan bodegan väen toimintaan voi kuitenkaan vaikuttaa, joten keskityn nyt hyviin yöuniin ja uskoon, että kaikki 52 retkeläistä ovat andalucialaisen kuskin kanssa telepaattisesti samaa mieltä siitä, miltä pysäkiltä ja millä minuutilla bussiin nousevat.

Linja-autotoimistosta soitettiin minulle vartti sitten (kello on lähemmäs yhdeksää illalla), että ensimmäinen pysäkki ei olekaan aiemmin päivällä sovittu Torremolinosin Plaza John Lennonin pysäkki (mikä on siis ilmoitettu sieltä kyytiin tuleville), vaan "ihan siinä vieressä" olevan La Caixa-pankin edessä oleva pysäkki. Hasta mañana.
takaisin ylös