Viiniretki Toro Albalán huipputilalle 25.3.2009

Bodega Toro Albalán viinitila sijaitsee DO Montilla-Morileksen alueella noin 50km Córdobasta etelään. Tila on perustettu jo vuonna 1844, ja 1922 sen tilat on siirretty entisen sähkölaitoksen tiloihin. Tästä yksi tilan viinien nimistä; Eléctrica. Toro Albalá tuottaa yksiä alueensa parhaita kuivia finoja sekä makeita Pedro Ximenez-jälkiruokaviinejä. Tilalla on myös ainutlaatuinen viinimuseo sekä Espanjan laajin (ja paras) viiniaiheinen kirjasto.

Saavuimme bodegan kauniille pihalle hyvissä ajoin - kolmen tunnin matkaamisen jälkeen.

Bodegan ainutlaatuinen viinimuseo on maistelusalin yhteydessä.

Perheyrityksen edustaja, tilan omistajan tytär Rosario, (oik.) esitteli bodegan tilat sekä museon. Laura (vas.) Koskivinokselta toimi tulkkina.

Mielenkiintoisen viinimuseon jälkeen pääsimme tutustumaan vieläkin mielenkiintoisempaan viinien kypsytyssaliin, jossa 500-litraisissa tammitynnyreissä viinejä valmistetaan solera-menetelmällä.

Rosario tarjoili fino-maistiaiset suoraan tynnyristä. Viiniä oli kypsytetty 10-12 vuotta. Nam!

Bodegalla on myös ainutlaatuinen arkeologinen museo, josta löytyy mm (vasemmalta): yli 2000v. vanhaa viiniä, iberian ajalta sotilaan miekka ja ikivanha orjan luuranko.

Erittäin runsaan ja hyvän lounaan jälkeen jaloittelimme Aguilar de la Fronteran kylässä, jonka kupeessa bodega on.

Kylän erikoisuus on 8-kulmainen keskusaukio, jollaisia Espanjassa on jäljellä enää muutama.

Montilla-Morileksen maisemaa hallitsevat viini-istutusten lisäksi oliivipuuviljelmät, jotka raidoittavat alueen laaksoja ja kukkuloita.