Header image
       


 Tuotteet
 Punaviinit
 Valkoviinit
 Rosét
 Cavat
 Sherryt ja Malaga-viinit
 Brandyt ja muut väkevät juomat
 Lahjat/Pakkaukset
 Uutuudet/Erikoiserät

 Viinitietoa
 Espanjan  viinialueita
 Rypäleitä
 Bodegoitamme

 Muuta tietoa
 Yhteystiedot
 Tilaaminen, maksutavat ja  kuljetukset

 Viinikauppiaan blogi
 Kuva-arkisto
 


Espanjan viinialueita:
DO Penedés

Kataloniassa sijaitsevaa Penedésin aluetta pidetään Espanjan nykyaikaisen viininviljelyn kehtona. Alueella on viinintuottajia, jotka ovat pitkäjännitteisesti keskittyneet viininviljelyn sekä -valmistuksen tekniseen kehittämiseen. Varsinkin ulkomailla seurataan Katalonian alueen viinimaailman tapahtumia, ja niitä pidetään mittarina koko Espanjan viininviljelyn tilasta.

Espanjalainen kuohuviinin, Cavan, valmistustekniikka tuotiin Ranskasta Champagnen alueelta Kataloniaan reilut sata vuotta sitten. Ennen viinikirvan aiheuttamia tuhoja Penedésissä tuotettiin kuitenkin lähinnä punaviinejä. Kun köynnöksiä alettiin istuttaa uudelleen keskityttiin valkoisiin rypälelajikkeisiin johtuen kuohuviinien suosion suuresta kasvusta. Voimakkaasti kasvaneen Cava-teollisuuden myötä kaksi kolmasosaa viljelypinta-alasta on nykyäänkin valkoisten rypälelajikkeiden valtaamia. Penedés tuottaa yli puolet kaikista Katalonialaisista viinestä ja Cavoista.

Sittemmin Cavateollisuuden korkea tekninen taso on hyödyttänyt myös puna- ja valkoviinin valmistusta. Kuplimattomien viinien modernisaatio alkoi 60-luvulla kun alettiin tehdä kokeiluja ranskalaisilla lajikkeilla. Pitkään kuitenkin keskityttiin tuotannon tekniseen puoleen jolloin

tuloksena oli moitteettomia mutta persoonattomia viinejä. Viimevuosina on kuitenkin syntynyt jatkuvasti kasvava määrä pienehköjä bodegoita jotka ovat saaneet aikaan persoonallisia ja korkealaatuisia viinejä.

Penedésin alueella tehdään jatkuvasti tutkimusta mm. integroiduista ja orgaanisista kasvatustekniikoista, alkuperäislajikkeiden säilyttämisestä ja uusien lajikkeiden hyödyntämisestä. Alueen uudistuksille avoin ilmapiiri sekä kaupankäynnin joustavuus antavat viinintuottajille paljon liikkumatilaa verrattuna moneen muuhun tuotantoalueeseen. Penedés onkin enemmän maantieteellinen alue kuin jäykkä alkuperäismerkintä.

Penedés jakautuu kolmeen ala-alueeseen ilmastotyypin mukaan:

1. Bajo Penedés; Välimeren rannikolle rajoittuvalla alueella on lämpimin ja kostein ilmasto. Siellä viljellään perinteisiä lajikkeita kuten Garnachaa, Cariñenaa ja Moscatellia.

2. Medio Penedés; noin 60% Penedésin alueen viinirypäleistä tuotetaan täällä. Suurin osa tuotannosta on valkoisia rypäleitä kuten Xarel-loa ja Macabeota. Alue erottuu rannikosta matalalla kukkulajonolla, ja ilmasto on viileämpi kuin Bajo Penedésissä, mutta kuitenkin yhä lämmin. Medio Penedés koostuu keskialueen tasangoista ja rinteistä, jotka sijaitsevat 200-400m korkeudessa. Täällä lauhkeassa ilmastossa viljellään Chardonnayta, Tempranilloa ja Merlota.

3. Alto Penedés; korkeat viljelysalueet. Vuorten rinteillä aina 800 metriin asti sijaitsevien viinitarhojen viileässä, lähes mannermaisessa ilmastossa menestyvät Parellada, Riesling ja jopa Gewurtztraminer.



{ Ylös }

TAKAISIN


© 2007 Koskivinos