SUOMALAINEN VIINIKAUPPIAS LA MANCHASSA |
|
ajankohta: lokakuu 2008 |
|
 |
|
| Viinitehtaita ja autioita kyliä La Mancha on maailman suurin yhtenäinen viininviljelyalue. Viljelmiä oli vuoden 2008 alussa vajaat 600.000 hehtaaria, ja koko maailman viinintuotannosta n. 4% tulee La Manchasta. Useiden alueen tilojen vuosituotanto on kymmeniä miljoonia litroja. Tämän kokoiset viinitilat eivät ole niitä söpöjä, rustiikkisia bodegoita, joilla viinisuvun patriarkka käyskentelee keppiinsä nojaten ja vanhoja muistellen. Suurtilat ovat kuin minkä tahansa elintarvikkeen valmistavia tehtaita valtavine terästankkeineen ja liukuhihnoineen. Nämä tilat pystyvät myös valmistamaan viinin kohtuullisilla kuluilla pulloa kohden, ja yksi reissumme tavoitteista olikin löytää nimen omaan edullisia (mutta tietenkin hyviä) viinejä. La Solanan pikkukaupunki sijaitsee Valdepeñaksesta 40 km koilliseen. Aikataulu mätti heti alkuun, koska bodega vietti siestaa kahdesta neljään, ja ehdimme Fuengirolasta Coop. Santa Catalinan rautaporttien taakse viittä yli kahdeksi. Hyytävän kylmässä tuulessa löysimme kyläpahasesta ravintolan, josta saimme lounasta. Ruokailun jälkeen jäi vielä aikaa kierrellä kaupungin kaduilla – autolla, jossa lämmitin puhisi täysillä. En muista Espanjasta yhtäkään matkakertomusta, jossa ei kehuttaisi maasta taivaisiin kauniita maisemia, romanttisia pikkukujia ja ystävällistä paikallista väestöä. Tähän tulee nyt muutos. La Solana on huonokuntoinen, ruma ja tyly paikka, jonka hyvä puoli on edellä mainitun tehtaan tuotanto. Neljältä bodegan portit avautuivat, ja valuimme tehtaan työntekijöiden kanssa asfaltoidulle sisäpihalle. Tilat meille esitteli enologi Manuel Arroyo. Suurimman osan vuodesta viinin valmistukseen osallistuu vain kolme ihmistä: enologi, insinööri ja kemisti. Käytännössä he vastaavat koko 18 miljoonan litran vuosituotannosta. Rypäleet bodega ostaa sopimusviljelijöiltä. Tilan viinit ovat nuoria, ja nyt saimme haistella suoraan tankeista vielä käymisvaiheessa olevia viinejä. Näytteet uusista viineistä lähetettäisiin meille myöhemmin. Ensimmäisen päivän toinen vierailukohde oli Socuéllamosin kylässä sijaitseva Bodegas Cristo de La Vega. Muutaman puhelun ja ihmeen kautta löysimme perille, vaikka paikalle ohjaavat viitat syysmyrsky oli vienyt mennessään. Illan jo pimennyttyä odotimme hyvän tovin bodegan sisääntuloaulassa myyntijohtajan pakeille pääsyä. Henkilökunnalla riitti juttua vaikka kuinka aulassa aikaa viettävien kavereidensa kanssa. Lopulta kuitenkin saimme audienssin Javierin toimistoon. Vielä pitkään sulkemisajan jälkeen kävimme neuvotteluja viinien minimitoimituseristä, paljousalennuksista ja mahdollisen Suomeen myynnin ehdoista. Mukaan saimme reilut näytteet kaikista tilan tuottamista viineistä. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
| Helmi löytyy Toisen päivän aamu valkeni aurinkoisena, mutta viiltävän kylmänä. Olimme varanneet hyvin aikaa päivän ensimmäisen tilan etsimiselle. Hyvästä aikomuksesta huolimatta ajoimme 50km ylimääräisen lenkin, koska viranomaiset olivat edellisellä viikolla poistaneet tilalle ohjaavat kyltit tien varresta. Kaiken karvaiset kyltit kuulemma häiritsevät autoilijoita. Vaivan palkka oli kuitenkin sitä suurempi, kun saavuimme Bodegas López Panachin tiluksille. Bodega ja sen viiniviljelmät sijaitsevat karun kauniissa maisemissa, jossa tasaisesta pellosta kohoaa siellä täällä muutama tuuhea tammi ja satavuotias oliivipuu. Bodegan päärakennus on rustiikkiseen tyyliin remontoitu, valkoiseksi kalkittu upea rakennus. Bodegan meille esitteli viinisuvun perillinen, jo kypsään ikään yltänyt Matias López Nuñez. Tilan toiminta, viinit sekä yhteistyökyky osoittautuivat yhdeksi koko reissun parhaista. Hyviä viinejä sopivin hinnoin ja liiketoiminnan päälle ymmärtävä henkilökunta. Juuri sitä, mitä olimme lähteneet etsimään. Päivän toinen vierailukohde löytyi suht kivuttomasti. Olimme joko oppineet lukemaan näkymättömiä tiekylttejä tai sitten meillä kävi vain niin sanotusti mäihä, mutta osuimme La Vid y La Espiga-viinitehtaalle aukioloajan puitteissa emmekä juurikaan myöhässä sovitusta ajasta. Tilan enologilla oli kuitenkin jo kiire kohta alkavalle siestalle, joten saimme hyvin tehokkaalla tahdilla pakata viininäytteet auton takakonttiin ja hinnastot sekä tilausehdot kainaloon. Kenties enologilla oli tiedossa kuumat lounastreffit jonkun kauniimman osapuolen edustajan kanssa, koska tavallisempaa on, että kiireessäkin pysähdytään toviksi ja puhutaan kaupankäynnin lisäksi henkilökohtaiset, sukulaisten sekä naapurien kuulumiset. Pikavisiitin jälkeen kävimme kaikessa rauhassa lounaalla, veimme Arin Madridiin, ja käänsimme nokan takaisin kohti etelää. Matalasta budjetista huolimatta päätimme hemmotella itseämme. Olimme lähes kaksi vuorokautta palelleet ja olleet eksyksissä, ja näiden kahden välillä käyneet myynti- ja ostoneuvotteluita. Illansuussa majoituimme 4-tien varrelle Hotel Los Arcosiin, jossa saimme lämpimän kylvyn, nälän taitettua ja jo raskaassa viinilastissa olevan auton vartioituun parkkiin. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
| Hyviä viinejä takamailta Kolmannen päivän aamu oli harmaa, sateinen ja edellisiä vieläkin kylmempi. Myöhästyimme sovitusta tapaamisesta lähes tunnin, koska ajoimme taas harhaan yhdestä liittymästä. Navigaattori olisi kova sana heti kun lähtee kotipihaa pidemmälle. Bodegas Campos Realissa meitä oli kuitenkin avosylin vastassa tilan enologi, jonka johdolla pääsimme tutustumaan reissun toiseen helmeen. Tilan viinit on suunnattu U.S.A:n markkinoille, mutta kaltaisemme viineistä aidosti kiinnostuneet pienemmät yritykset ovat tietysti myös tervetulleita asiakkaita. Viinit osoittautuivat sekä laadultaan että hinnoiltaan loistaviksi, ja hyvillä mielin pakkasimme näyte-erän sateen alkaessa ropsia selkään. Ensimmäistä kertaa reissun aikana tuntui, ettei kieli ollut koko ajan vyön alla. Viimeinen kohteemme sijaitsi Jumillan puolella, emmekä mitenkään ehtisi sinne ennen siestaa, joten aikaa jäi joka nurkalla tököttävien Don Quijottien ja Sancho Panchojen kuvaamiselle. Pysähdyimme kahville pieneen Venta Pinar:iin, joka oli sisältä kuin Venäjän takamailta löytyvät kuppilat. Lattiasta kattoon kaakeloitu baari oli likainen, muutama rikkinäinen teräshylly ammotti tyhjillään ja tiskin takana hitaasti liikkuva baarin emäntä oli asettanut takaseinälle koristeeksi täytetyn oravan. Tiskiin nojaili villapaitoihin ja toppatakkeihin kääriytyneitä harvahampaisia miehiä, jotka tuijottivat meitä silmän rävähtämättä. Kulkukissat juoksentelivat oven virkaa toimittavan helmiverhon lävitse sisään ja ulos. Tilasimme kahvit. Reissumme oli ollut tähän asti kaikilta muilta paitsi ruoan osalta antoisa. Sitkeät lounaspihvit ja illallispatongit oli jyystetty nälän kannustamina ja aamukahvit nielty silmät kirvellen. Tässä paikassa saimme kuitenkin parhaat kahvit mitä Espanjassa olen ylipäänsä juonut. Kuumaa mutta pehmeää, voimakasta mutta maukasta. Kupposet kumottuamme kysyin tiskillä tuijottavalta rivistöltä, saisinko ottaa heistä kuvan. Ankaran syksyn ahavoittamat kasvot sulivat hymyiksi, ja räpsin muutaman otoksen. Jumilla on kuivaa, karua aluetta. Bodegas Torre Castillo valmistaa voimakkaita punaviinejä sekä erinomaista makeaa punaista jälkiruokaviiniä. Tämän viinin rypäleiden poiminta oli vierailumme aikana vielä käynnissä, koska ne poimitaan ylikypsinä, jotta aromit ja sokeri ovat päässeet konsentroitumaan ja antavat viinille sen voimakkuuden ja makeuden. Tutustuimme enologin kanssa kaikessa rauhassa viineihin, ja otimme taas mukaan muutaman näytelaatikon. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Luonnon voimia - ja omia - uhmaten kotia kohti Lähdimme kotimatkalle neljän aikoihin iltapäivällä. Linnuntietä matka Fuengirolaan ei olisi ollut kummoinen, mutta päätimme käyttää isoja, nopeita teitä, joten lähdimme aluksi moottoritietä Murciaa kohti. Ajoimme toista tuntia, ennen kuin pääsimme kääntymään oikeaan ilmansuuntaan. Loppumatka olisi sujunut mutkitta ilman hieman Murcian jälkeen alkanutta rankkasadetta ja pimeyden laskeutumista. Viimeiset 500km matelimme erittäin huonossa näkyvyydessä hurjastelijoita peläten ja kieli keskellä suuta. Matkan varrella jouduimme todistamaan useampaa ketjukolaria ja perään ajoa. Sinnikkäästi kuitenkin pidimme oman automme tiellä, ja yhdentoista aikaan illalla pääsimme vihdoin kotipihalle, takakontti työn hedelmiä kilisten. |
